Abstract
The biggest challenge of our time is not the lack of reliable information, but to change our operating methods. Education and education are crucial to making our practices socially and ecologically more sustainable when Earth’s ecosystems are in crisis. This article outlines a policy theoretical perspective to promote a sustainable life form through education and civilisation. An addition to eco-social civilisation has been proposed as a solution to the problem. However, a traditional interpretation of civilization is problematic when it is cognitively focused, abstract and human-centred. We propose an interpretation of civilisation that emphasizes the ontological primacy of practices. In this case, particular attention is focused on the preconditions of practices that prevent or allow to change practices. We call these practical architectures, which are forms of organizationalization of social practices simultaneously, limiting and allowing for changes in everyday practices. The prerequisite for change is that we recognize the nature of these practical architectures and their relevance to changing practices in a sustainable direction. This brings new challenges to schools.
Aikamme suurin haaste ei ole luotettavan tiedon puuttuminen vaan toimintatapojemme muuttaminen. Kasvatus ja koulutus ovat ratkaisevia, jotta käytäntöjämme voisi muuttaa sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämmiksi maapallon ekosysteemien ollessa kriisissä. Tässä artikkelissa hahmotellaan käytäntöteoreettista näkökulmaa kestävän elämänmuodon edistämiseksi kasvatuksen ja sivistyksen avulla. Ratkaisuksi ongelmaan on ehdotettu ekososiaalisen sivistyksen lisäämistä. Perinteinen tulkinta sivistyksestä on kuitenkin ongelmallinen sen ollessa kognitiivisesti painottunutta, abstraktia ja ihmiskeskeistä. Ehdotamme sivistyksen tulkintaa, joka painottaa käytäntöjen ontologista ensisijaisuutta. Huomio kohdistuu tällöin erityisesti käytäntöjen ennakkoehtoihin, jotka estävät tai mahdollistavat käytäntöjen muuttamisen. Kutsumme näitä käytäntöarkkitehtuureiksi, jotka ovat sosiaalisten käytäntöjen järjestäytymismuotoja samanaikaisesti rajaten ja mahdollistaen arkisten toimintatapojen muuttamista. Muutoksen edellytyksenä on, että tiedostamme näiden käytäntöarkkitehtuurien luonteen ja niiden merkityksen käytäntöjen muuttamiselle kestävään suuntaan. Tämä tuo uusia haasteita myös kouluille.
Aikamme suurin haaste ei ole luotettavan tiedon puuttuminen vaan toimintatapojemme muuttaminen. Kasvatus ja koulutus ovat ratkaisevia, jotta käytäntöjämme voisi muuttaa sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämmiksi maapallon ekosysteemien ollessa kriisissä. Tässä artikkelissa hahmotellaan käytäntöteoreettista näkökulmaa kestävän elämänmuodon edistämiseksi kasvatuksen ja sivistyksen avulla. Ratkaisuksi ongelmaan on ehdotettu ekososiaalisen sivistyksen lisäämistä. Perinteinen tulkinta sivistyksestä on kuitenkin ongelmallinen sen ollessa kognitiivisesti painottunutta, abstraktia ja ihmiskeskeistä. Ehdotamme sivistyksen tulkintaa, joka painottaa käytäntöjen ontologista ensisijaisuutta. Huomio kohdistuu tällöin erityisesti käytäntöjen ennakkoehtoihin, jotka estävät tai mahdollistavat käytäntöjen muuttamisen. Kutsumme näitä käytäntöarkkitehtuureiksi, jotka ovat sosiaalisten käytäntöjen järjestäytymismuotoja samanaikaisesti rajaten ja mahdollistaen arkisten toimintatapojen muuttamista. Muutoksen edellytyksenä on, että tiedostamme näiden käytäntöarkkitehtuurien luonteen ja niiden merkityksen käytäntöjen muuttamiselle kestävään suuntaan. Tämä tuo uusia haasteita myös kouluille.
Translated title of the contribution | How to make practices sustainable for man and nature? Eco-social civilization in the light of practice architecture theory |
---|---|
Original language | Finnish |
Pages (from-to) | 64-76 |
Number of pages | 13 |
Journal | Kasvatus |
Volume | 54 |
Issue number | 1 |
DOIs | |
Publication status | Published - 18 Feb 2023 |